Torju tuholaisia

Syksyn edetessä muuttuvat puutarhoissamme vierailevat jyrsijät aktiivisiksi: koti- ja metsähiiret, rotat ja vesimyyrät. Nekin aavistavat talven lähestyvän ja etsivät mahdollisuuksia lihottaa itsensä talvea varten ja löytää itselleen mahdollisimman hyvän talvikodin. Hiiret ja rotat yrittävät livahtaa lämpimään taloon, sen vuoksi älä unohda talosi, autotallisi, kellarisi tai sivurakennustesi ovia pitkään auki. Jos kuitenkin jokin jyrsijä livahtaa sisään, se tulee pyydystää joko loukulla tai myrkkyjä käyttämällä, joka sinällään ei ole suinkaan miellyttävää. Vaihtoehtona on käyttää häkkiä ja pyydystää jyrsijä elävänä ja viedä se vähintään puolen kilometrin päähän.

Rottia houkuttelee paikalle myös avoin kompostilaatikko. Siksi on parempi, kun laatikko on kunnolla kannella suljettu. Muovikompostorit ovat yleensä pohjattomia, ja sen alle ovela rotta kaivaa talviaikaan kunnollisen käytävän tehdäkseen lämpimään lahoavaan aineeseen pesän. Aseta kompostori joko betonoidulle tai laatoitetulle alustalle, niin voit olla varma, että kutsumattomat vieraat eivät pääse sisään.

Hankalampi on tilanne maanalaisten tuholaisten osalta, joita on vaikeampaa torjua. Maamyyrien (kontiaisten) tekemät käytävät häiritsevät silmää, mutta nämä eläimet eivät onneksi hävitä mitään. Maamyyrän torjunnassa parhaiten toimii maamyyräloukku. Tuoreen maamyyrän kasan keskelle aukon sisään tulee maamyyräloukku virittää käyttöohjeen mukaisesti varoen ja käsineet kädessä, ja odottaa kunnes eläin jää pyydykseen. Maamyyrän hajukuulat karkottavat eläimen tosin loitolle, mutta eivät tapa sitä. Vesimyyrät ovat paljon vaarallisempi tuholaisia. Käytävien kaivamisen lisäksi ne syövät perunoitamme, juureksiamme ja kukkasipuleitamme, ja mikä pahinta, myös nuorten hedelmäpuiden juuria. Sen, joka ei halua hävittää näitä eläimiä, pitää valitettavasti ottaa se huomioon. Suosittelemme kuitenkin käyttämään vesimyyrän torjuntaan erityistä vesimyyräloukkua.

Vesimyyriä karkottavat myös voimakkaasti tuoksuvat kukkasipulit, varsinkin pikarililjojen sipulit, mutta myös narsissien ja valkosipulin sipulit. On suositeltavaa istuttaa sipulit suhteellisen lähelle toisiaan, niin että vesimyyrällä ei ole tilaa tai se halua tehdä käytäviään niistä läpi. Siellä, missä vesimyyrät kaikesta huolimatta aktiivisesti toimivat, tulisi muut kukkasipulit, kuten tulppaanit, hyasintit, krookukset, kevättähdet ym. panna kukkakoreihin ja istuttaa multaan yhdessä niiden kanssa. Kukkasipuleita syövät mielellään myös hiiret ja rotat, jos sipulit jäävät talvella niiden reiteille.

Puuhaile kasvien parissa

Yksi mukavimmista töistä puutarhassa on tällä hetkellä siementen kerääminen – kesäkukkien siemenet ovat pääosin valmiit. Jos lajista tai lajikkeesta pitää erityisesti, voi kokeilla keväällä uusien taimien kasvattamista niiden siemenistä, mutta täytyy ottaa huomioon, että lajikkeiden osalta ei välttämättä saa tasaista materiaalia. Samettikukat, asterit ja daaliat kasvattavat hyvinkin elinvoimaisia siemeniä, samoin maustekasvien siemenet ehtivät yleensä kypsyä.

Jos pakkanen on jo vieraillut puutarhassa, daalioiden varret tulee poistaa, mukulat kaivaa mullasta ja viedä kellariin talteen. Sama on miekkaliljojenkin suhteen.

Jos haluat säilyttää pelargoneja, verenpisaroita ja kannoja, ne pitäisi nyt viedä suojaan ruukkuineen. Alkuun ne voisi yksinkertaisesti nostaa kasvihuoneeseen ja antaa niiden jatkaa kukkimista, mutta lokakuussa niitä tulee leikata ja siirtää ne kellariin. Pelargonit ja verenpisarat vaativat tilaa, jossa on jonkinlaista valoa, sillä niiden hidas kasvu jatkuu talvellakin, ja siksi pitää ottaa huomioon, että kasveja tulee talven aikana ajoittain kastella.

Syksyn kuiva kausi on kestänyt jo pitkään. Puut ja pensaat tarvitsevat parempaa talvehtimista varten kastelua. Kaikkien kastelu olisi ilmeisesti liian suurta ylellisyyttä, varsinkin kaupunkioloissa, siksi valitse lemmikkisi ja anna niille jokunen sangollinen vettä juotavaksi.

Artikla:

Syksy puutarhassa

29. Syyskuu 2021