Ruusut kuuluvat puutarhan upeimpiin kasveihin. Näyttääkseen kauneuttaan ne tarvitsevat kuitenkin paljon hoitoa ja ehdottomasti ruusut ovat eniten kattamista vaativat kasvit. Kaikki lajikeryhmät, pl. kylmänkestävät kurtturuusut, vaativat talveksi valmisteluita. Jotta ruusut talvehtisivat onnistuneesti, varttamiskohta tulee jo istutettaessa upottaa multaan vähintään 5 cm syvyyteen. Jos syksy on lämmin ja kostea, ja kasvaa uusia suoria versoja, niin vahvimmista versoista nipistetään latva pois. Näin yllytetään niitä puutumaan.

Ensimmäisten yöpakkasten loputtua tulee ruusupensaat puhdistaa sisältä, poistaa kuivuneet lehdet, ruohot ja muut roskat. Kerätään kaikki lehdet ja kukkasilmut, jotka kasvissa on (jos ruusussa on puhkeamisvalmiita silmuja, ne voi jättää jäljelle – useat kukinnot voivat marraskuussakin tarjota silmänruokaa). Maahan varisseissa lehdissä voivat talvehtia sienisairauksien itiöt ja tuholaiset, siten ruusupenkistä kerätyt lehdet tulee ehdottomasti polttaa, ei missään tapauksessa kompostoida! Jos puutarha on pienempi ja tilaa ei ole tai nuotiota ei voi sijainnin vuoksi tai muista syistä tehdä, niin on mahdollista hankkia itselle erityinen astia tai tynnyri tai syvempi tulisija, jossa voi vähänkin polttaa.

Kaikki eri ruusulajit (penkki-, maanpinta-, pensas-, jalo- ja uus-antiikkiruusut) leikataan usein jo lokakuun ensimmäisellä puoliskolla 30-40 cm korkuisiksi. Jos yöpakkasia ei ole, tuo aika voi lykkääntyä, mutta ensimmäisten yöpakkasten saapuessa leikkaaminen on hyvin tärkeää. Leikkaaminen pitää kasvin elinvoimaisena ja onnistuneesti talvehtineista silmuista kehittyy keväällä uusia versoja nuppuineen. Mitä vahvempi ja paremmin hoidettu kasvi, sitä kauniimpi sen kukinta on!

Kun ruusut on leikattu lyhemmiksi, niiden ympärille kootaan vähintään 20 cm korkea multa- tai turvekasa. Multaamisen yhteydessä tulee huolehtia siitä, ettei raavittaisi multaa penkistä juurten ympäriltä. Se olisi juurille erittäin vahingollista ja muuttaisi ne hyvin kylmänaroiksi. Multaamista varten multa tai turve tuodaan muualta, eikä oteta sitä samasta penkistä tai puutarhasta. Tämä vähentää sitä riskiä, että mullassa olisi talvehtivia tuholaisia tai sairaudenaiheuttajia. Siihen sopii hyvin kaupasta ostettu kasvuturve. Tulee varmistaa, että ruusujen juuret eivät jää multaamisen jälkeen paljaiksi.

Suositeltavaa on ruusujen kattaminen lisäksi kuivalla lämmön säilyttävällä materiaalilla. Siihen voi käyttää erilaisia materiaaleja, tärkeää on, että katemateriaali asetetaan ruusuille välittömästi ennen talven saapumista. Liian aikaisin asetettu kuiva kate kastuu syyssateiden aikana ja ei tarjoa enää niin turvallista suojaa. Kattamiseen voi käyttää kuivaa kasvuturvetta, kuoripurua, sahanpurua, tammenlehtiä, koivun tuohilastua tai hiekkaa (sahanpuru ja turve vaativat vesitiivistä katetta). Lisäksi lumen saapuessa kasvit katetaan kuusenoksilla. Kuusenoksien tarkoitus on kerätä penkissä lunta. Kuusenoksien terävyys karkottaa penkistä myös hiiret, ja oksat suojaavat keväällä ruusunvarsia auringonpolttamilta! Kuusenoksien teho on pieni, jos talvi on lumeton.

Pakkassuojakangas kannattaa asettaa ruusuille välittömästi ennen pysyvien pakkasten tuloa. Liian aikaisin ja lämpimällä ruusuille asetetun pakkassuojakankaan alla ruusut voivat alkaa homehtua. Runkoruusut eroavat muista ruusulajikkeista ja niiden erikoispiirteet tulee ottaa huomioon. Runkoruusuja voi Viron ilmastossa kasvattaa vain konteissa, joiden tilavuus on 10-20 litraa, sillä talveksi tulee runkoruusut viedä kellariin suojaan. Runkoruusuja tulisi ennen suojaan viemistä leikata reippaasti niin, että oksan haarautumiskohdasta jää jäljelle kolme tai neljä silmua. Lehdet pitää poistaa.

Keväällä pakkassuojakangas poistetaan kovien pakkasten loputtua, keväästä riippuen noin maaliskuussa. Kuusenoksat voisi alkuun jättää, ne poistetaan vasta sitten, kun maanpinta on sulanut. Tuo aika riippuu vuodesta, mutta yleensä sen voi tehdä huhtikuun lopussa. Kuusenoksat suojaavat ruusunvarsia kevätauringon polttamilta. Pensaan ympärillä olevat multa- ja turvekasat levitetään penkkiin. Yöpakkasten aikaan tulee kasvit kattaa, jotta yöpakkaset eivät vahingoittaisi nuoria kasvuja. Keväällä ruusuja pitäisi lannoittaa ruusulannoitteella niin pian, kuin maanpinta on sulanut!

Ehdottomasti pitää tietää, että talvikatteiden alla on jyrsijöille suotuisa paikka pesän rakentamiseen. Hyvä ajatus on asettaa talvehtimispaikan lähelle kosteuden kestävä myrkkysyötti putken tai kyljelleen asetetun ruukun sisään. Talvella kannattaa tarkastaa myrkkysyötti 2-3 viikon välein ja tarvittaessa lisätä sitä.

Artikla:

Ruusujen valmistelu talveksi

10. Lokakuu 2018