Kimalteleva, kristallinkirkas lampivesi, jossa näkee pikkukivienkin ääriviivat, on jokaisen puutarhan omistajan ihannekuva puutarhalammesta. Valitettavasti todellisuus on yleensä aivan päinvastainen: mutainen, läpinäkymätön vesi, joka tuntuu olevan levien paratiisi. Vedensilmäkkeessä on niin paljon leviä, että puuttuu vain kyltti, jossa lukee ”Me hallitsemme täällä!”. Onneksi on olemassa keinoja, joilla levistä saa voiton.

Siitä huolimatta, että levät ovat kiusallisia missä tahansa vesistössä, ne ovat maailman mittakaavassa varsin tarpeellisia. 70-80 % koko maailman hapesta tuottavat juuri levät. Leviä on helpompi hillitä, kun niitä vastaan taistellaan jatkuvasti.

Oikein kaivettu lampi säästää jatkossa aikaa ja vaivaa. Lammen puhdistaminen on erittäin työlästä toimintaa, jonka parissa haluaisi toimia mahdollisimman vähän. Lampea tai vedensilmäkkeitä yleisemminkään ei kannata kaivaa puutarhan matalimpaan paikkaa, koska sadeveden ja sulavan lumen mukana lampeen sattuu paljon ravinteita, jotka edistävät lammen ”kukkimista”. Vesistöä ei kannata kaivaa myöskään ojien lähelle tai lannoitusta vaativalle alueelle, sillä silloin vesistön saastumisen mahdollisuus on suurempi. Jos kuitenkin sattui niin, että lampi tuli kaivetuksi varsin matalaan paikkaan, niin lammen reunoista kannattaa tehdä vähän maanpintaa korkeammat. Mahdollisuuksien mukaan syksyllä kannattaa vesistön päälle pingottaa tiheä verkko välttämään putoavien lehtien sattumisen veteen. Jos ei ole mahdollisuutta tai halua tehdä luonnollista lampea, myynnissä on myös erikokoisia muovilampia.

Kirkas lampivesi vaatii vähän ponnisteluja. Pumput varmistavat, että veteen sattuu liuennutta happea, joka on lampiveden itsepuhdistuksessa elintärkeää. Hyvin ilmattu vesistö on hieno elinympäristö sammakoille, sudenkorennoille ja kaikenlaisille hyödyllisille mikro-organismeille. Jos pumppua ei ole käytettävissä, kannattaa puhdistaa vesistö mekaanisesti. Käärikäämme hihat ylös ja aloittakaamme!

Haavista tulee paras ystävä, kun aiheena on vesistön puhdistaminen. Mukavampaa työskentelyä varten haavin pitäisi olla sopivan pituinen. Haavilla kannattaa puhdistaa säännöllisesti, etteivät veden pinnalle pudonneet roskat ehtisi vajota pohjaan. Myös niitetyt levät kannattaa kerätä haavilla ja viedä kompostiin. Vesistö on silloin puhtaampi ja seuraavaksi kaudeksi on fosfori- ja kaliumpitoista orgaanista lannoitetta valmiina.

Vesistön kunnossa pitämistä edistää se, että siinä ei ole vesikasveja eikä kaloja. Kalojen ulosteet rikastavat vettä ravinteilla, joita levät lisääntymiseen tarvitsevat. Vesistössä kasvavien vesikasvien määrä kannattaa pitää kohtuullisena, sillä niiden hallitsematon leviäminen tahtoo täyttää vesistön.

Lisäksi voi käyttää myös erilaisia valmisteita, jotka helpottavat vesistön hoitoa. Valmisteen valinnassa tulee lähteä käyttötarkoituksesta ja olemassa olevasta ongelmasta. Joitakin aineita ei saa käyttää vesistössä, jossa on kaloja!

Myös selkeä vesi on mahdollista saavuttaa asianmukaisilla valmisteilla. Lampiveden alkuperäinen bakteeristo sisältää bakteereita, jotka saavat ravintonsa levästä. Tätä tuotetta on järkevää käyttää keväällä jään sulamisen jälkeen ja se on kalaystävällinen. Samean veden nopealla kirkastajalla saa samoin veden selkeämmäksi.

Mutaa vastaan voi kamppailla menestyksellisesti lampimudan poistajalla. Tuotteessa oleva aktiivihappi muuttaa mudan nitraatiksi, jonka kasvit käyttävät hyväkseen. Bakteerit taas saavat ravintonsa vedessä olevasta orgaanisesta aineesta.

Levien leviämistä jarruttavat seuraavat aineet: Levien jarruttaja anti-fosfaattiYleiskäyttöinen levienvastainen aine ja Vyörihmojen hävittäjä Turbo. Levien hävittäjät eivät ole kalaystävällisiä ja niitä ei ole suositeltavaa käyttää vesistössä, jossa on kaloja.

Hyvin hoidettu vesistö tarjoaa sekä iloa omistajalleen että on loistava elinpaikka monille lajeille. Vesistö on hyvässä kunnossa vain silloin, kun siitä huolehditaan johdonmukaisesti.

Artikla:

Puutarhavesistön puhdistaminen levistä

7. Elokuu 2019