Hiljaa hyvä tulee, kärsivällinen kauan elää! Parasta on toimia silloin, kun niitä on vielä vähän!

Muurahaiset eivät oikeastaan ole pahoja ja niistä on paljon hyötyä, sillä ne hävittävät tuholaisia, niiden toukkia, koteloita ja munia. Muurahaiset sekoittavat multaa, pölyttävät kasveja ja levittävät siemeniä. Mutta jos puutarhaan ilmestyy muurahaisia liikaa, se alkaa häiritä elämäämme vakavasti. Muurahaisista eroon pääseminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Erittäin yleisiä ovat mustat pihamauriaiset eli sokerimuurahaiset, jotka puuhailevat kukkapenkeissä ja kasvihuoneessa, tekevät pesiään mättäisiin, kantoihin, pienten tuuheiden havupuiden sisään, käytävälaattojen ja kivien alle, perustuksen rakoihin, vuorilautojen ja seinäpalkkien väliin, tunkeutuvat taloon ja mehiläispesiin. Paperimuurahaiset ovat sokerimuurahaisia isompia, ne pesivät lautavuorauksen alla, hirsiseinän välissä ja lahoavissa hirsissä. Tuore hirsiseinä houkuttelee paikalle hevosmuurahaisia, jotka rakentavat sinne ravintokäytäviään ja hajottavat puuta. Punaruskeat viholaiset elävät mullassa, niiden pesät ovat on 20–30 cm syvyydessä. Puutarhan nurkkaan, kuusiaidan alle tai muualle voivat pesänsä tehdä punakekomuurahaiset. Ne ovat luonnonsuojelun alaisia ja niiden pesä tulee siirtää metsään. Tropiikista peräisin olevat faaraomuurahaiset ovat kellertävän tai punertavan ruskeita. Meidän viileässä ilmastossamme ne eivät puuhastele puutarhassa, sen sijaan niistä on tullut lämpimien sisätilojen vitsaus.

Luomuviljelyyn sopivia torjuntakeinoja. Muurahaiset katkottaa epämiellyttävä haju.

  • Tee tupakanpurusta veteen uute, kastele sillä pesäpaikkaa ja kulkupolkuja.
  • Löyhkäävän uutteen saa myös pietaryrtistä, perunan varresta ja tomaatin lehdistä.
  • Erittäin pahalta löyhkää nokkosuute. Tee kasvien käsittelyä varten miedompi liuos (1:10). Nokkosvesi torjuu muitakin kasvituholaisia ja samalla lannoittaa kasveja.
  • Lisä torjuntaliuokseen vihreää saippuaa, jotta neste tarttuisi pintoihin paremmin.
  • Karkottavasti vaikuttavat murskattuina selleri, persiljaja valkosipuli, samoin kanelijauhe ja Cayenne-pippuri.
  • Tee suojattavan kasvin ympärille ruokasuolasta, ruokasoodasta tai kahvinpurusta kehä.

Muurahaisjauhe, aerosoli ja syöttirasia Kun muurahaisia on jo niin paljon, että luonnollisin ainein niistä ei enää mitenkään pääse eroon, avuksi tulee ottaa kemia. Erityisiä muurahaisjauheita on saatavana erikoisina pakkauksina. Vapaasti voi käyttää myös Detian tai Aroxin muurahaisten syöttirasiaa, vaikkakin niitä käytetään pikemminkin sisätiloissa. Asuintilan tuoksuvat torjunta-aineet eivät sovi. Aroxin syöttirasia ja muurahaisjauhe toimivat myös faaraomuurahaisten osalta. Faaraomuurahaisyhdyskuntia vastaan auttaa myös Protect. PROTECT® sisältää hyönteisten kasvunsäätelijää, joka ei tapa niitä heti, vaan estää naarasmuurahaisen lisääntymiskykyä ja hidastaa toukkien kehitystä, jonka vuoksi yhdyskunta tuhoutuu 10–14 viikon kuluessa.

Muurahaisjauheesta voi tehdä liuoksen ja kastella paikkoja, joissa muurahaisia on runsaasti. Huuhtele pallomuotoisten havupuiden sisältä muurahaiset tiehensä vesisuihkulla, sitten ravistele puuhun muurahaisjauhetta tai tee sillä kehä puun ympärille. Suihkuttamiseen voi käyttää muurahaisaerosolia Biolit Plus, yhtä hyvin vaikuttaa myös yleiskäyttöinen hyönteisaerosoli Biolit Uni.

Artikla:

Miten vapautua muurahaisista

14. Kesäkuuta 2018