Kevät on vielä kaukana, mutta mieli jo haaveilee valosta ja raikkaudesta. Nykyisenä aikana, jona päivät ovat lyhyitä ja yöt pitkiä, haluaisi varsinkin kevään vihreyttä. Miksipä ei aloittaisi jo nyt kevään tunteen luomista omalla ikkunalaudalla? Vihreällä sipulilla voi helposti tuoda palan kevättä talvipäivien pimeyteen.

Vihreä sipuli on todellinen vitamiinipommi. Sipuli ja valkosipuli kuuluvat samaan sukuun ja kuten kaikki laukkojen suvun edustajat, ne sisältävät erittäin paljon terveyden tarvitsemia aineita. Sipuli sisältää A-, C- ja K-vitamiinia ja kaliumia. Erityisen arvokkaaksi sipulin tekevät siinä piilevät maku- ja tuoksuyhdisteet, jotka suojaavat meitä kaikenlaisilta sairauden aiheuttajilta. Sipuli ei ole hyvä kasvi pelkästään terveydellisten aineiden osalta, vaan sitä on myös helppo kasvattaa.

Vihreän sipulin kasvattamiseen tulee valita isot sipulit. Parhaiten siihen sopiva lajike on Stuttgarten Riesen, jonka sipulit ovat suuria ja sipulin varsista tulee vahvoja. Kasvupaikan valinnassa tulee lähteä siitä, et sipulit saisivat vähintään kuusi-seitsemän tuntia auringonvaloa. Jos sellaista mahdollisuutta ei kuitenkaan ole, voi käyttää kasvilamppuja, jotka tekevät kasveille ihmeitä. Kasvilampuissa on kasveille sopiva valonsäteiden spektri, joka vahvistaa kasvinvarsia ja edistää yhteyttämistä. Esimerkiksi Flora-kasvilampulla voi tyydyttää kasvin valontarpeen.

Sipuli ei ole kasvupaikkansa osalta vaativainen, mutta haluaa tietyt olosuhteet. Sipuli kasvaa parhaiten kosteassa mullassa, koska liian märässä mullassa sipulit voivat alkaa mädäntyä. Sipulin juurtumisen parantamiseksi voi leikata sipulin kaulan noin 1 cm syvyydeltä, niin sipulinvarret kasvavat kuin ihmevoimalla. Sipulinvarsien kasvattamiseen ihanteellinen lämpötila on noin +20 oC, ja kastella tulisi huoneenlämpöisellä vedellä. Kasvumullaksi sopii mikä tahansa multa, mutta sopivin on kuitenkin erityisesti maustekasveille tarkoitettu tai tavallinen puutarhamulta. Compo-maustekasvimulta voi olla yksi hyvä vaihtoehto. Multa ei saisi olla hapanta, sillä happamassa mullassa kasvit kehittyvät heikosti ja ovat sairauksien ja tuholaisten suhteen herkempiä. Jos sipulille taataan kaikki edellä mainitut olosuhteet, ensimmäisiä sipulinvarsia voi poimia jo 1-2 viikon kuluttua.

Sipulinvarsien kasvattaminen on kivaa puuhaa, jonka avulla tuot kevään ikkunalaudallesi jo talvella.

Artikla:

Kevään tunnetta ikkunalaudalla

2. Helmikuu 2018